Kumppanit

Jyrkila

Intersport

Seurahuone

OP

Uuden puheenjohtajan tervehdys

1.6.2008 vetovastuun puheenjohtajan ominaisuuksissa otti Mikko Aalto. Ikää miehellä on 52 vuotta. Ammatiltani olen psykiatrinen sairaanhoitaja. Salibandyn esi-isään sählyyn tutustuin 70-luvulla toimiessani Sipoossa Nikkilän sairaalassa. Tuolloin potilaiden kanssa pelattiin kukin kykyjensä mukaan pelkästä liikkumisen riemusta. Silloin myös ainut urheiluvammani sattui. Eli nilkan nivelsiteet katkesivat. Kaatuiko tuohon lupaava urheilijaurani? Tiedä häntä.

Syntyisin olen Pohjanmaalta. Joten varsinkin pelikentän laidalla pohjalaisveri on herkässä kiehahtaa. Perhettä on vuosien varrella kerääntynyt ympärille vaimon, kolmen lapsen (tytön) ja yhden pojan verran. Sekä parin lapsenlapsen verran.

Kun sitten poikaa alkoi kiinnostaa salibandy ja joukkue kaipasi vapaaehtoista puuhaihmistä niin siitä "ura" Ballcrackerssissä on saanut alkunsa. Reilut kuutisen vuotta sitten. Mukavaa vastapainoa omaan työhön. Itselläni on ollut nyt B-pojat vastuulla muutaman vuoden. Toki mukana on ollut toimijoita vanhemmista ympärillä.

On kyseessä sitten harrastus kuin harrastus on vanhempien apu ensisijaisen tärkeää. Ajatellaan vaikkapa kotiturnausten kanttiinia tai pelimatkojen autoilija. Siksi toivonkin, että mahdollisuuksien mukaan kynnelle kykenevät aikuiset saataisiin toimintaan mukaan.

Crackers on alueen salibandyseuroista junioritoimintaan panostavista suurin toimija. Tulemme panostamaan kilpailutoimintaan eri sarjoissa. Unohtamatta kuitenkaan niitä tyttöjä ja poikia joille kilpailu ei ole tärkeintä, vaan yhdessä pelailu. Näiden ns. kerhopelien vetäjiksi tarvitsemme puuhaihmisiä mukaan.

Ihmisillä pitää olla unelmia ja haaveita. Olisiko sellainen esimerkiksi oma halli jonakin päivänä? Tai "poika" kotiin liigan finaalista? Voi olla kaukaisia haaveita, mutta määrätietoisella ja ahkeralla työllä siihenkin on mahdollisuuksia.

Nyt uusi hallitus on jakanut töitä niin, että kaikki ei kasaudu yhden niskaan. Toivon, että jos Teillä on toimintaan uusia ideoita, vaikka hullunkin kuuloisia ottaisitte yhteyksiä hallituksen jäseniin. Yhteystietoja löytyy seuran kotisivuilta. Tai mieltä askarruttavia kysymyksiä toiminnasta. Ei kannata pienessä piirissä pohtia vaan rohkeasti epäkohdista yhteyttä.

Mikäli joku Teistä omaa suhteita yrityksiin,
sponsoreiden äärettömän tärkeä tuki on aina tervetullutta!

Jos kiinnostuit toiminnasta ota yhteyttä!

Terveisin,

Mikko Aalto
puheenjohtaja